Ositussopimus
Oikeus sopia sovellettavasta laista
Edellä mainittujen tietojen lisäksi kunkin jäsenvaltion on toimitettava komissiolle lyhyt yhteenveto aviovarallisuussuhteisiin ja rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin liittyvistä kansallisista säädöksistään ja menettelyistään. Yhteenvetoon on sisällytettävä tiedot siitä, minkä tyyppisillä viranomaisilla on toimivalta kyseisissä asioissa. Jäsenvaltioiden on pidettävä nämä tiedot jatkuvasti ajan tasalla. Komissio saattaa tiedot yleisesti saataville siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston puitteissa (63 artiklat).
Asetuksen 8 artiklassa säädetään toimivallasta vastaajan saapuville tulon perusteella. Se, että vastaaja tulee oikeudenkäyntiin saapuville kiistämättä toimivaltaa, synnyttää tuomioistuimelle toimivallan, jos asia on saatettu vireille jäsenvaltiossa, jonka lakia puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin on asetuksen mukaan sovellettava. Saapuville tulo muuhun tuomioistuimeen ei sitä vastoin anna tuomioistuimelle toimivaltaa, vaan tuomioistuimen on viran puolesta tutkittava toimivaltansa. Vastaajan saapuville tulo ei myöskään synnytä toimivaltaa, jos toimivalta asetuksen 4 artiklan tai 5 artiklan 1 kohdan nojalla kuuluu puolison perimystä tai avioliiton purkamista käsittelevälle tuomioistuimelle. Puolison perimystä koskevaa kannetta käsittelevän tuomioistuimen toimivaltaa ei siten voida rajoittaa siten, että vastaaja vastaa toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa. Sama koskee tilanteita, joissa avioliiton purkamista koskevaa asiaa käsittelevä tuomioistuin on toimivaltainen puolisoiden aviovarallisuutta koskevassa asiassa ilman puolisoiden tekemää sopimusta toimivallasta.
Aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain alaan kuuluu ensinnäkin puolisoiden omaisuuden luokittelu eri omaisuuslajeihin avioliiton aikana tai sen jälkeen (a kohta) sekä kysymys omaisuuden siirtämisestä omaisuuslajista toiseen (b kohta). Aviovarallisuussuhteisiin sovellettava laki eli aviovarallisuusstatuutti määrää siten esimerkiksi sen, tuleeko puolisoiden omaisuus avioliiton solmimisen seurauksena puolisoiden yhteiseksi tai avio-oikeuden taikka muun samantyyppisen oikeuden alaiseksi, ja miltä osin näin tapahtuu. Aviovarallisuusstatuutti määrää myös sen, vastaako puoliso avioliiton solmimisen seurauksena toisen puolison veloista tai muista vastuista (c kohta). Aviovarallisuusstatuutin mukaan määräytyvät myös kummankin puolison valtuudet, oikeudet ja velvollisuudet, jotka koskevat omaisuutta (d kohta). Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa kysymykset siitä, voiko puoliso myydä puolisoiden omaisuutta ilman toisen suostumusta ja millä tavoin puolison tulee hoitaa omaisuutta avioliiton aikana tai sen jälkeen.
Jotta ne, joita asetukset koskettavat, voisivat saada tarpeelliset tiedot asetuksiin liittyvistä kansallisista laeista ja menettelyistä, jäsenvaltioille on asetettu velvollisuus antaa niistä tietoja komissiolle ja pitää annetut tiedot ajan tasalla. Komissiolla on puolestaan velvollisuus saattaa tiedot yleisesti saataville, lähinnä siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston kautta.
Sovellettava laki sopimuksen puuttuessa
Asetuksessa ei säädetä siitä, milloin avioeroasian vireille tuloon perustuva toimivalta lakkaa. Sen vuoksi jää epäselväksi, voidaanko aviovarallisuutta koskeva asia panna 5 artiklan nojalla vireille vielä sen jälkeen, kun avioliiton purkamista koskeva asia on ratkaistu ja lakannut olemasta vireillä. Säännöksen oikeuspoliittinen tavoite, avioerosta johtuvien oikeuskysymysten keskittäminen saman valtion tuomioistuimiin, puoltaa myöntävää vastausta ainakin silloin, kun aviovarallisuutta koskeva asia pannaan vireille vain vähän aikaa avioeroasian ratkaisemisen jälkeen.
Jos asia on edellä mainitulla perusteella jätetty tutkimatta, asianosaiset voivat asetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaan sopia toimivallan siirtämisestä toisen jäsenvaltion tuomioistuimelle 7 artiklan mukaisesti. Viittaus 7 artiklaan tarkoittanee sitä, että tuomioistuimen, jonka toimivallasta sovitaan, tulee olla joko sen jäsenvaltion tuomioistuin, jonka lakia aviovarallisuussuhteeseen sovelletaan, tai jossa avioliitto solmittiin. Jos tällaista sopimusta ei tehdä, toimivaltainen on asetuksen 9 artiklan 2 kohdan toisen kappaleen mukaan mikä tahansa muun jäsenvaltion tuomioistuin, jolla on toimivalta 6 tai 8 artiklan nojalla tai sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa avioliitto solmittiin. Toimivalta on tässä tapauksessa rinnakkainen; jos yhtä useampi jäsenvaltio on toimivaltainen, asia voidaan viedä minkä tahansa toimivaltaisen jäsenvaltion tuomioistuimeen.
Asetuksen 8 artikla koskee toimivaltaa vastaajan saapuville tulon perusteella. Samalla tavoin kuin aviovarallisuusasetuksen 8 artiklan mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuin, jonka lakia rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin on sovellettava, on toimivaltainen, jos vastaaja vastaa siellä kiistämättä toimivaltaa. Eroavuus aviovarallisuusasetukseen on sitä vastoin siinä, että vastaajan saapuville tulo synnyttää toimivallan silloinkin, kun parisuhteen purkamista koskeva asia on vireillä toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa ja riippumatta siitä, millainen liittymä osapuolilla on viimeksi mainittuun valtioon. Rekisteröidyn parisuhteen osapuolilla on siten aviopuolisoita jossakin määrin paremmat mahdollisuudet määrätä siitä, minkä jäsenvaltion tuomioistuimessa riita ratkaistaan.
Asetuksen ulkopuolelle jääviin kysymyksiin kuuluu myös omaisuuteen liittyvien esineoikeuksien luonne (1 artiklan 2 kohdan g alakohta). Mitä tällä on tarkoitettu, käy ilmi asetuksen johdanto-osan 24 kappaleesta. Jos puolisolla on aviovarallisuussuhteeseen sovellettavan lain nojalla sellainen esineoikeus, jota toisen jäsenvaltion laki ei tunne, viimeksi mainitulta jäsenvaltiolta ei edellytetä, että se tunnustaa tällaisen, alueellaan sijaitsevaa omaisuutta koskevan esineoikeuden sellaisenaan. Asetuksen 29 artiklan mukaan kyseisellä jäsenvaltiolla on sitä vastoin velvollisuus muuntaa tällainen oikeus sitä lähinnä vastaavaksi kyseisen valtion lain mukaiseksi esineoikeudeksi.
Avioliittolaissa on myös kansainvälisesti pakottava säännös, joka koskee kolmannen aseman turvaamista. Sitä ei ehdoteta sovellettavaksi asetusten soveltamisen yhteydessä, koska asetuksissa on säännökset, jotka rajoittavat sovellettavan lain vaikutuksia suhteessa kolmansiin (28 artiklat).
Sen vuoksi ehdotetaan, että Suomi aviovarallisuusasetuksen estämättä tunnustaa pohjoismaisen avioliittokonvention 22 artiklan mukaisesti Ruotsissa avioeroasian yhteydessä tehdyt, omaisuuden ositusta ja yhteiselämän lopettamista koskevat päätökset, jos päätös koskee puolisoita, joihin on konvention 3 ja 4a artiklan mukaan sovellettava pohjoismaista avioliittokonventiota.
Jotta jäsenvaltiossa annettu päätös olisi täytäntöönpanokelpoinen toisessa jäsenvaltiossa, se on julistettava tuossa valtiossa täytäntöönpanokelpoiseksi (42 artiklat) jonkun asianosaisen hakemuksesta. Asetuksissa on siten säilytetty niin sanottu eksekvatuurimenettely, jossa täytäntöönpanojäsenvaltion viranomainen tarkistaa päätöksen täytäntöönpanokelpoisuuden. Täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskeva menettely on jätetty monilta osin kansallisen lainsäädännön varaan. Asetuksissa säädetään kuitenkin, että päätös on julistettava täytäntöönpanokelpoiseksi heti, kun 45 artiklassa säädetyt muodollisuudet on täytetty. Niiden perusteiden olemassaoloa, joiden nojalla päätös voidaan jättää tunnustamatta ja täytäntöönpanematta, ei tässä vaiheessa tutkita eikä vastapuolella ole oikeutta tulla kuulluksi (47 artiklat). Päätöksestä on kuitenkin voitava hakea muutosta, jolloin asia käsitellään kontradiktorista menettelyä koskevien sääntöjen mukaisesti (49 artiklat). Muun muassa muutoksenhakumahdollisuuden turvaamiseksi päätöksen täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta tehty päätös on viivytyksettä annettava tiedoksi sille asianosaiselle, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan (48 artikla). Kansallisesti on jätetty ratkaistavaksi, voidaanko muutoksenhaun johdosta tehty päätös riitauttaa toisessa muutoksenhakuasteessa (50 artiklat).
Aviovarallisuusasetuksen 9 artikla on kirjoitettu ikään kuin tuomioistuin voisi harkintansa mukaan päättää, tutkitaanko asia, vaikka avioliittoa ei tunnusteta. Jos asia tulee vireille Suomessa, harkinnanvaraa ei kuitenkaan tavallisesti ole. Jos puolisoiden välistä suhdetta ei avioliittolain säännösten mukaan pidetä pätevänä avioliittona, sen perusteella ei myöskään voida esittää aviovarallisuussuhteesta johtuvia vaatimuksia eikä saada niille oikeussuojaa. Vaatimus, joka perustuu osapuolten aviovarallisuussuhteisiin, on tällöin jätettävä tutkimatta. Jos avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavan lain mukaan pätemättömäänkin avioliittoon liittyy varallisuusoikeudellisia vaikutuksia, niitä koskeva vaatimus voitaneen asetuksen nojalla kuitenkin tutkia, vaikka avioliittoa ei tunnusteta.
Asetusten voimaantuloa ja soveltamisen alkamista koskevat säännökset ovat niiden 70 artikloissa. Niiden mukaan kumpikin asetus tuli voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se oli julkaistu EU:n virallisessa lehdessä eli 29.7.2016. Asetuksia sovelletaan tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvissa jäsenvaltioissa 29.1.2019 alkaen. Asetuksen 63 ja 64 artiklaa, jotka koskevat jäsenvaltioiden velvollisuutta antaa komissiolle asetuksen soveltamisen edellyttämiä tietoja, sovelletaan kuitenkin 29.4.2018 alkaen. Asetuksen 65—67 artiklaa, jotka koskevat muun muassa todistusten ja lomakkeiden laatimista, sovelletaan 29.7.2016 alkaen.
Kun aviovarallisuusasetuksen soveltaminen alkaa, avioliittolaissa olevia säännöksiä Suomen tuomioistuinten kansainvälisestä toimivallasta aviopuolisoiden varallisuussuhteita koskevassa asiassa ei enää voida soveltaa. Sen vuoksi ehdotetaan, että mainitut säännökset korvataan ottamalla lakiin viittaus aviovarallisuusasetukseen.
Myös kysymys avioehtosopimuksen aineellisesta pätevyydestä ratkaistaan aviovarallisuusstatuutin nojalla (g kohta). Sopimuksen aineelliseen pätevyyteen sisältyvät muun muassa kysymykset siitä, ovatko puolisot voineet sopia avioliiton varallisuusoikeudellisista vaikutuksista sillä tavoin ja siinä laajuudessa kuin sopimuksessa on sovittu. Kysymys avioehtosopimuksen muodollisesta pätevyydestä ei sitä vastoin kuulu aviovarallisuusstatuutin alaan, sillä asiasta on erikseen säädetty asetuksen 25 artiklassa.
Samalla tavoin kuin aviovarallisuusasetuksessa myös parisuhdevarallisuusasetuksessa on pyritty täsmentämään asetuksen soveltamisalaa luettelemalla asiaryhmiä, jotka eivät kuulu asetuksen alaan (1 artikla 2 kohta). Rajaukset ovat samat kuin aviovarallisuusasetuksessa, minkä vuoksi niitä ei tässä selosteta uudelleen.
Se, että ulkomaiseen päätökseen suhtaudutaan sen laadusta riippumatta täysin eri tavoin siitä riippuen, missä valtiossa päätös on annettu, ei ole asian osapuolten eikä kansainvälisen oikeudenhoidon kannalta toivottavaa. Ihmisten liikkuminen ei rajoitu tiiviimpään yhteistyöhön osallistuviin maihin. Myös ne, joiden oikeus perustuu asetusten ulkopuolella olevassa valtiossa annettuun päätökseen, tarvitsevat oikeussuojaa. Jos asianmukaisella tavalla vieraassa valtiossa syntynyttä ratkaisua ei täällä tunnusteta, osapuolen pääsy oikeuksiinsa vaikeutuu. Lisäksi sekä asian osapuolille että yhteiskunnalle aiheutuu tarpeettomia kuluja, jos asia joudutaan täällä tutkimaan uudelleen pätevän ja täytäntöönpanokelpoisen päätöksen saamiseksi. Esityksessä pyritään sen vuoksi parantamaan vieraassa valtiossa avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisista vaikutuksista annettujen tuomioiden tunnustettavuutta ja täytäntöönpanokelpoisuutta ottamalla asiasta säännökset avioliittolakiin.
Jos rekisteröidyn parisuhteen osapuolet eivät ole sopineet sovellettavasta laista 22 artiklan mukaisesti, parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovelletaan 26 artiklan mukaan sen valtion lakia, jonka mukaisesti parisuhde on rekisteröity. Toimivaltaiselle oikeusviranomaiselle on kuitenkin samalla tavalla kuin aviovarallisuusasetuksessa annettu mahdollisuus jommankumman osapuolen hakemuksesta poikkeuksellisesti päättää, että rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin on sovellettava toisen valtion kuin rekisteröintivaltion lakia (26 artikla 2 kohta). Tällaisen päätöksen antamisen edellytykset ja vaikutukset ovat samat kuin aviovarallisuusasetuksessa. Päätös voidaan kuitenkin antaa vain, jos kyseisen toisen valtion laissa liitetään rekisteröidyn parisuhteen instituutioon varallisuusoikeudellisia vaikutuksia.
Samassa määräajassa jäsenvaltioiden on lisäksi ilmoitettava komissiolle sellaiset oikeusalan ammattilaiset ja muut viranomaiset kuin tuomioistuimet, jotka asetusten 3 artiklojen 2 kohtien mukaan ovat tuomioistuimia (3 artiklojen 2 kohtien toiset kappaleet). Komissio laatii ilmoitusten pohjalta luettelon, joka julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Jos luetteloon sisältyvät tiedot myöhemmin muuttuvat, jäsenvaltioiden on ilmoitettava muutoksista komissiolle, joka julkaisee ne EU:n virallisessa lehdessä (65 artiklat).